torstai 5. syyskuuta 2019

Iltapala (sarjasta kuntoutusrunoja)



Iltapalalla, pöydän ääressä
istuu
saunapuhdas veteraani.
Hoidettu viisaudella,
lempeästi.

Kivun veteraani.
Tuskan maisteri.
Sielun tuskan tohtori.

Saunan jälkeen
kaikki unohdettu (hetkiseksi).
Iltakahvi tulossa,
taustalla soi radiosta
vanhaa tanssimusiikkia.

Tässä hetkessä, juuri nyt
kaikki hyvin.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Täälläeioomitään (sarjasta kuntoutusrunoja)



Täällä ei oo mitään.
En tarvikkaan mitään.
Mitä tarvin, on tarjolla.
Lepoa ja liikuntaa.

Nyt ymmärrän tän infran.

Lepoa ja laastaria.
Muu tulee siinä ohessa.

Tärkein, kuin huomaamatta.
Sielun kivun hoito.
Kosketus.

Minun armoni



En estä ketään elämästä kuten haluaa
mutta tuomitsen jyrkästi
en pyydä että minua kuunnellaan
mutta olen eri mieltä
enkä anna armoa

armoni ulottumattomissa
ajatukseni ulkopuolelle
tuomitsemani
heitä ei ole olemassa
minulle

kiusalliset ajatukset
eivät tunkeudu tajuntaani

armoni ulottumattomissa

Ajatuksissa


ajatuksissani
yksin
pienesti hipaisen surun lievettä
varovaisesti
liikutan sitä verhoa
kaipuun ja kuolon välistä         
elämän ja olemisen välistä

muistan
ja kaipaan

annan sen tapahtua
ja kaipaan

Noissa kasvoissa, ryppyisissä, koko maailma (sarja kuntoutusrunoja)



KOHDATAAN ENKELIT HAAVOITETUT

 

Kohdataan

haavoitettujen enkelten kerho

vammoinemme haavoinemme

 

kohdataan varovasti

lähestytään niin ettei höyhenkään liikahda


varotaan enempää satuttamasta

puhutaan varovasti

 

ja lohtu

lohdutetaan toisiamme

puhutaan puhutaan

ja lohduttaudutaan

 

enkelit

haavoitetut


siipiensä suojassa

 

 

RUNOBLOGIIN 4.8.2017

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Horsman kukista tulee mieleen muistoja


Kun horsmat kukkivat, ovat vadelmat kypsiä.

Kypsien vadelmien tuoksu
viilentyvässä kesäillassa.

Yksinäinen hyönteinen lentää,
pörisee ja ahertaa pensaan ympärillä.
Muuten
on tyyntä ja rauhallista.

Ja vadelmien tuoksu.

Kesä kääntyy syksyyn päin,
kaikki kypsyy,
valmistuu.
Ilta hiljenee
ja maailma tyyntyy.

Paljaan jalkani alla
heinän korret ja vielä lämmin maa.

Tummuva ilta.
Ja vadelmien tuoksu.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Yhtenä aamuna




naapuri toi lämpimäisiä
folioon pakattuna
tuoksuvaa pullaa

laitoin jo kahvin tippumaan

onnellinen
juuri  nyt

torstai 9. toukokuuta 2019

Maljanne, unohdetut



Tänä yönä nostan maljan
pettyneille, lohduttomille, onnettomille.      

Maljan
maailman hylkimille
ja unohtamille
olemattomille ihmisille.

Maljanne.

Älkää turhaan nousko,
erotutte joukosta.
- Ettei rauhani järky,
hyvänolon tunteeni
häiriinny.

Maljanne, sammakot.
Kaikkea hyvää
sinne.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Suo



tarvitaan tekoja
lämpimät ajatukset eivät sinua nosta suosta
vaan vahva käsivarsi,
köysi
tai tukevat tikkaat

heitä se köysi    
tai kävele ohi
kuten aina
ja kaikki muutkin

hukun




lauantai 12. tammikuuta 2019

Sanoja




Sanon merkityksettömiä sanoja
ja syytän sinua.

Syy on minussa,
pelkään elämää.

Leskivuorelle korotettu
hyveellinen kruunupää.

Vastaan sydän tihkuen,

onttoja fraaseja,
tyhjiä sanoja.

Pelkkää puhetta.


keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Nimetön



eikö se näy ulospäin

niskat kyyryssä
katse kadussa
etenen hallitusti
huolellisesti
kuviteltua suoraa linjaa pitkin

päättäväisesti
eteenpäin

pusken tuulta
ja se taintuu
tyyntyy ja antautuu
puren hammasta

kulmat kurtussa
hampaat yhdessä

ja joku luulee että hymyilen

ehkä olisi syytä