Kuollaanko kohteliaasti

Kuollaanko kohteliaasti ?    

Hiljaa etteivät muut häiriinny
tai kenellekään tule paha mieli.

Sairaalan sängyssä,

hälytyskelloa soittamatta 
ja vuodevaatteita sekoittamatta.

Hiljaa.

Pysytellen vaivalloisesti paikoillaan.
Toivoen että viimeinen kouraisukaan ei heittäisi

sopimattomaan asentoon.

Tai  jättäisi ikävästi kärsivän näköiseksi.

Vaatimattoman elämäni päätteeksi

kuolonkoreissanikaan
en halua ketään turhaan häiritä.

Ei soiteta omaisille vielä!

Tulee  vain liikaa hössötystä.
Ehtivät  ne sitten surra.

Itken hiukan,  ihan hiljaa.

Odotellaan.  

Voi miten hiljaa voikaan lähteä,

hampaita yhteen purren,
ketään häiritsemättä.

YHTEINEN KIELI

Sanat valuvat huulinne välistä.

Näen; suu liikkuu,  tuottaa sanoja.

Merkityksettömiä.

En ymmärrä.

Puhumme toistemme ohi.

Eri kieltä, elekieltä, eri kulttuuria.
Ummikkoina, kaukana toisistamme.

Näen simänne,
ja Te minun.
Mutta välttelemme.

Välissämme on valtameri, tuhat vuotta,
sata kulttuurista eroa, kokonainen manner,
suunnaton vuori.
Suuta kuivaa.   Ei tule mitään.
Ei onnistu.

Tilanteen hauskuus hiipii alitajuntaani.
Aavistuksenomainen virne vilahtaa kasvoillani.

Otsaryppyni  siliää vahingossa.

Hymyilette takaisin.

Teidänkin ryppynne siirtyvät otsalta suupieliinne.

Ymmärryksen valo syttyi

molempiin lamppuihin.

No problem, yes yes.

                           No problem.

Kiitos. Kiitos kiitos.

Hyvä Henkilö, kiitän Teitä. Kumarran.

Ongelmaa ei ollutkaan. Luulimme vain.

Hymyvoima,

pieni vaiva.

Onnellinen monta tuntia.

Esirippu

Haukotus.

Hohhoijaa.

Niin pitäisikö tästä

lause jää ilmaan

Katse seisahtuu.

Niin pitäisiköhän tästä

jo lähteä…

Niin.

Riisua esitysasu ja poistaa maski?

Pitäisikö mennä kotiin,

omaan elämääni?

Hymyilen epäselvästi, sinulle.

Siltä varalta että yleisö on paikalla,
että joku on.

Pitäisikö…

No lähden tästä.

Suljen oven,

ja näyttämön valtaa pimeys.

                      Jos avaisit nyt verhon,

                      mitä näkyisi?

Jäljet?  Näkymättömät jäljet?

Jäikö siitä jälki?

Näytelmästä?

Kuin koira

Kuin koira,

jonka isäntä on kuollut,

kaipaan.

Pyörin ympäriinsä,

nuuhkin nurkkia.

Etsin,

enkä löydä.

Sydän pakahtuu,

ja päivä on pitkä.

Aamusta en tiedä.

Tuleeko sitä.

Kohdataan enkelit haavoitetut

Kohdataan
haavoitettujen enkelten kerho
vammoinemme haavoinemme

kohdataan varovasti
lähestytään niin ettei höyhenkään liikahda
varotaan enempää satuttamasta

puhutaan varovasti

ja lohtu

lohdutetaan toisiamme
puhutaan puhutaan
ja lohduttaudutaan

enkelit
haavoitetut

siipiensä suojassa

Voiko olla yksinäisempää

Voiko olla yksinäisempää

kuin yksi selän pesin
koukussa

tyhjän koukun vieressä

yksi hammasharja
yhdessä mukissa

voiko olla yksinäisempää

hammasharjaa.

Kesäloma

Kesällä

kuuluu somettaa että loma alkaa ja on niin väsynyt

että siivottu on

ikkunat pesty

ja sataa

ja että aurinko paistaa

ja lähdetään reissuun

käydään mummolassa

oopperassa ja festivaaleilla ja rocroc

ja tätiä katsomassa

ja on hyvää ruokaa

ja seuraa

ja ollaan mökilllä

ja ruokaa

ja auringonlaskua ja mansikoita

ja

käydään ulkomailla

ja museossa

kahviloissa

ja alennusmyynnissä

kesäteatterissa

ja

sitten se on loppu.

Kuikan laulaessa

Saata rakkaani unten maahan,

toiselle taajuudelle.

Anna tuhkansa vaipua lempeästi

veden syliin.

Laula laulujasi,

tee liikkeesi.                  

Saattele rakkaani unten maahan.

Kahvia

Heti herättyä

ei tämän enempää

ennen kuin aamukahvi vaikuttanut

aivot heränneet

etteivät teksti-ideat tule

aivomuussin hämäryyydestä

kontrolloimattomina.

Kahvia!

Aina ajatellaan että olisi aikaa

kaikki hiljenee

kun aika loppuu

täytän unelmiemme joen

kyynelilläni

turha lähteä

laivat ruostuvat suolavedessä

Kuorsauslisenssi

Onhan  rouvalla

hiihtoliiton myöntämä

kuorsauslisenssi?

Lupa kuorsata,

lupa tappaa

toisen uni

kuorsaamalla.

Siedetään,

kunhan ei mene

älämölön tasolle.

Säännöt

pitää muistaa.

Ja hiihtoliitto.

Hyvä pitää mielessä

kevään tulo

ja kaikki.

Määrä-aikainen?

Aamuun vielä aikaa.

***

* hiihtoliitto ei liity tähän mitenkään, sana tuli mieleeni, ja tuntui sopivalta.  Saatan muuttaa sanan joksikin muuksi liitoksi. Onhan niitä liittoja.

Minun! Meidän.

Otan haltuuni koko maailman,

ja maailma minut.

Yksinkertaista.

Pelolle ei ole sijaa,

ei aikaa

eikä tilaa.

Elämä on nyt.

Häntä pystyyn

Näin tiellä kuolleen oravan

siihen pysähtyi sen matka

littanana

häntä vielä pörröllään

heilui ilmassa

ihan kuin parkkis

littanana elämän raskaudesta ja oireista ja kaikki on vaikeaa

silti

häntä pystyssä pörheänä

Miehen tie

 

Heleänä paukkupakkaspäivänä

kun hengittäminen sattui keuhkoihin

ja auringon valoa oli jo ilmassa,

lähdin päiväkävelylle.

Pyntättynä toppavaatteisiin, huiveihin,

pörröhanskoihin

pysähdyin liikenteenjakajaan

odottamaan autojonon ohimenoa,

kun reipas nuorimies

pyrähti viereeni.

Käännyin katsomaan

jäykästi huivieni huppujeni keskeltä;

Siisti nuorukainen liian ohuissa vaatteissa.

Pakkasen punaamat, paljaat kädet,

tuulen tuivertama paljas pää,

ja kylmältä suojaamaton kaula,

hiukan huimetuksissaan,

                            ehkä  eilisellä reissullaan.

Tokaisi kuin naapurin tädilleen;

Minua  ei palele!

Ei TODEL-LA-KAAN palele!

Kohotti hartioitaan

ja jatkoi matkaansa nopeasti harppoen

pitkillä hoikilla koivillaan

hartiat korvissa

                             hengitysilma huuruten.

Ahaa..

Eipä tietystikään palele.

Lämpimin ajatuksin.