Korona-ajan hiljaisuus

Tänäkin iltana katson kelloa

olohuoneen nojatuolista

keittiöön päin

keittiön seinältä, sitä isoa kelloa

ja se on taas kahdeksan

niin kuin oli eilenkin,

kahdeksan

tähän aikaan,

kun minulla on tapana istua tässä nojatuolissa,

ja katsahtaa kelloon päin

ja kello on kahdeksan,

seitsemän minuuttia yli,

kuten jokaisena iltana

muuttuuko muutenkaan

mikään tässä maailmassa

koskaan

kun se on taas kahdeksan

kuten joka ilta

tähän aikaan

katsotaan taas huomena

ja se on taas

eikä mikään muutu

hiljaisuus

on vallannut maailmani

Näkevät silmät

 

sinun silmäsi ovat hyvät näkemään

kaiken kauniina

kun kaikki on sinulle kaunista

ihmiset lempeitä

ja puutetta ei ole

eikä  väkivaltaa

 

ovatko ne auki vai kiinni,

kysyn

 

eivät  ole ….näkevät silmät

näkevät mitä on tarpeen

sieluja  satuttamatta

Onnellinen

 

pehmeästi,

hiukan

onnellinen

antautuneena

ei enää varoen

saa olla

kun on tilaisuus

ja tahtoa

 

hiukan,

lievästi

onnellinen.

varovaisesti

ja julkisesti!

pehmeän hiljaisesti

lievästi, ei liikaa

sopivasti

onnellinen

 

olkaa

saa olla

<3   

Tuulen päällä

 

puut antavat tuulelle vauhtia

ja linnut

ne leijuvat tuulen mukana

 

levittävät siipensä       

antautuvat tuulelle

 

kaikki  muukin menee

ja ajelehtii

talot  ja ihmisten ajatukset

 

nousevat siivilleen

lentävät

tuulen päällä

tuulen mukana

suuntaa ei tarvitse itse päättää

tai  kohtaloaan

Jäärä

  

Jääräpäisyys

on kuin saappaat sementissä

sinne istutettu 

ja on   lujasti kiinni

ja pysyy

 

järjellä

ei ole mitään tekemistä

sen kanssa

Silmänkierto

 

 

miten katse jää roikkumaan

kohteeseensa

ihmiseen tai koiraan tai johonkin

kiinnittyy

ja katse tuijottaa - liikkumatta

silmäripset kuin ongen koukut

liikkumattomina

se kiinnittyy huomaamatta

kuin loiseläin

ameba

ankkuroi siihen

 

näkyykö tunneta silmässä tuijottavassa

näkyykö yhtään mitään liikettä

 

uteleeko se sanooko mitään

kertooko mitä asiaa

 

ei

se vaan roikkuu

räpähtämättä   rävähtämättä se roikkuu

 

nyt se tuomitsee

nyt jättää ulkopuolelle

nyt se katsoo itsensä sisälle

pitkään kauas  omaan sisimpäänsä

minkään osan liikkumatta

edes ajatuksen

 

se havahtuu

irrottaa koukkuripsensä

räpsäyttää kosteutta kuivaan silmään

 

se hymyilee

katsekin voi

se hymyilee

ei tuomitse ei havannoi

ei mitään

se vaan katsoo

 

Pieni huun purema

Kokeilin kirjoittaa mies/poika -näkökulmasta. 
Ehkä liian siirappia.  Tai ei. 

 

pimeässä kohdassa

tanssilattian kulmassa

penkillä

istuttiin rinnakkain

ja kohta sylittäin

suudeltiin

ei muuta

 

huumaavan hetken

muistona

huun purema

suloinen pieni fritsu

kaulalla

kuin kunniamerkki

 

puolihäveliäästi

hiukan ylpeänä

sitä peittelin

 

tytön nimeä en enää muista

Puhu, kuuntelen

 

Kadotin ajatukseni,

kaikki paperini kadotin

ja ajatukseni,

bussissa.

Kuuntelin muiden puheita, kohtaloita, vaivihkaisia väittelyitä…

Kuuntelin.

Kerrankin kuulin.

Toiset puolet satunnaisista keskusteluista.

Voin kuvitella toiset,

mutta ei tarvi.

Yhden ihmisen näkökanta riittää.

Kuvittelen sen ja muutenkin loput ja kaiken.

---

Rakastui ja tuli helikpterilla perässä

ja me mentiin junalla

se oli assuanissa

eikun egyptissä se oli

 

ja otti luudan ja tanssi sen kanssa

ja lehmät katsoi

ja

siinä ruokintapöydällä

 

ja mun isä

eikä ne mitään kuule

 

otti asiakseen oikein

ja vyöruusu sen aiheutti

ja lääkettä piti ottaa

 ja lääkäri sanoi

ja vähensi lääkkeitä

laski tabletin kerrallaan

ja ei enempää

 

nuorena kuoli

kuin satua

ja mulla oli niin ihana

ja mennään torille

 

ja jos ajatellaan kaikkia ihania muistoja…

ja

 

matkustin bussissa

kerrankin kuuntelin.

Äänettömät linnut

 

Ajattelin.   Joudumme koronaviruksen takia eristäytymään.
Ihmisillä voi olla synkät hetkensä ja ajatuksensa, ja ei ihan joka hetki ole välineitä ilmaista tunteitamme.
Puhuminen auttaa, uskoisin.  

 

 

ne linnut

eivät ilmaise mitään

sirkuttavat nokat auki eikä ääntä kuulu

eivät saa sanotuksi

sanatonta tuskaansa

 

sanoiksi pukeutumatonta

syvää

onnettomuuden tunnettaan

 

tukahtuvat siihen

 

kidat auki laulavat

äänettömät linnut

pihapuussa

 

kuinka surullista

Arkipäiväni sankarit

 Miehet jalkojeni juuressa - arkipäiväni sankarit

Oranssihaalarimiehet

valloillaan keittiössäni

lattialla

kiemurtelevat

yrittävät ahtautua molemmat
tiskipöytäni alle

hanahommia

olen katsomatta

siinäpä ne

miehet paikallaan

oikeassa paikassa

oikeaan aikaan

 

ei ne aina ole

joten tämä hyvä

ja on ne vaan …
ammattimiehet töissään

 

jää etätyöt tekemättä,

konttorihommat,
kun pitää olla olevinaan seuraamatta

eikä se ole kohteliastakaan

 

…kertoisinko niille…

Teen heistä runon.
Arkipäiväni sankarit.